Mauno Koivisto (1923–2017) nousi pääministeristä tasavallan presidentiksi Urho Kekkosen jälkeen. Aluksi hän jatkoi Kekkosen politiikkaa. Hänen presidenttikaudelleen osui valtava murros – Neuvostoliitto hajosi 1991, uusi Venäjä syntyi ja Baltian maat itsenäistyivät. Koiviston johdolla toteutettiin irtisanoutuminen YYA-sopimuksesta sekä Pariisin rauhansopimuksen eräistä rajoitteista. Koivisto, viimeinen sodissamme taistellut presidentti, tuli tunnetuksi syvällisenä Venäjän tuntijana sekä ihmisläheisenä ”fundeeraajana”.
Koiviston ensimmäisiä päätöksiä suurmestarina oli vahvistaa helmikuussa 1982 edeltäväksi itsenäisyyspäiväksi valmisteltu kunniamerkkiesitys, sillä Urho Kekkonen oli terveydentilansa vuoksi ollut estynyt hoitamasta suurmestarin tehtävää. Tämän takia vuonna 1982 annettujen kunniamerkkien määrä oli hyvin suuri. Henkilökohtaisesti Mauno Koivisto, kuten myös edeltäjänsä Urho Kekkonen, oli aluksi pidättyväinen kunniamerkkejä kohtaan. Hän itse kantoi lähinnä sota-aikana saamiaan sekä asemaansa liittyviä kunniamerkkejä. Mahdollisuuksiaan vaikuttaa kunniamerkki-instituutioon hän kuitenkin käytti aktiivisesti.
Suurmestari Koivisto tiukensi aluksi Kekkosen linjaa korkeampien kunniamerkkien jakamisen suhteen. Mitalien määrään hän ei puuttunut, jatkaen edeltäjänsä linjaa yhteiskunnallisten ansioiden palkitsemisessa. Hänen suurmestarikautenaan jaettujen kunniamerkkien määrä kasvoi tasaisesti ylittäen 6 000 kunniamerkkiä vuonna 1983. Suomen Valkoisen Ruusun suurristin hän antoi 11 suomalaiselle.
Koiviston aikana Pro Finlandia -mitaleita annettiin keskimäärin yhdeksän vuodessa. Koivisto jatkoi myös perinteisten äitienpäivämitaleiden antamista, joita annettiin vuonna 1992 ennätysmäärä, yhteensä 149 mitalia.
Sotiemme veteraanit
Sotiemme veteraanit alkoivat saada 1980-luvulla näkyvämpää tunnustusta valtiovallalta. Lapin sodan päättymisen 40-vuotispäivänä 27. huhtikuuta 1987, jolloin vietettiin ensimmäistä kertaa kansallista veteraanipäivää, veteraaneille annettiin tuhat Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitalia. Seuraavat suurmestarit ovat jatkaneet tätä perinnettä. Sotaveteraaneja alettiin huomioida myös puolustusvoimain lippujuhlan päivän kunniamerkkijaossa 4. kesäkuuta.
Ulkomaalaisille annetut kunniamerkit
Koivisto antoi 12 vuotta kestäneellä suurmestarikaudellaan kaikkiaan 17 Suomen Valkoisen Ruusun suurristiä ketjuineen. Hän antoi niitä ainoastaan valtiovierailuilla, silloin kun niihin liittyi vastavuoroinen kunniamerkkivaihto. Kunniamerkkien käyttöä kansainvälisessä diplomatiassa vähennettiin Koiviston aikana. Neuvostoliiton kanssa kunniamerkkien vaihto oli pidättyvää, mutta Koivistolle annettiin Leninin kunniamerkki huomattavasti nopeammin kuin Kekkoselle, hänen 60-vuotispäivänään marraskuussa 1983.
Ritarikuntien hallitus
Koiviston tullessa suurmestariksi ritarikuntien hallituksessa kanslerina toimi valtioneuvos Karl-August Fagerholm (1980–1983). Häntä seurasi kaksi kansleria – filosofian tohtori Klaus Waris (1983–1987) sekä lakitieteen lisensiaatti, ministeri Esko Rekola (1987–1996), kummatkin sotaveteraaneja. Pääsihteerinä toimi vuoteen 1983 kaksi vuosikymmentä aikaisemmin tehtävässä aloittanut kenraalimajuri Ragnar Grönvall. Häntä seurasi 1972 apulaissihteerinä aloittanut lähetystöneuvos Heikki Impola, joka toimi sihteerinä neljännesvuosisadan, vuoteen 1997 asti. Vuodesta 1981 tasavallan presidentin 1. adjutantti toimii ritarikuntien toisena sihteerinä.
Uudistuksia
Eräs Koiviston näkyvimpiä uudistuksia oli suurmestarin puolisolle annettava Suomen Valkoisen Ruusun suurristi. Tämän ansiosta puolisot edustavat nykyisin valtiovierailuilla kantaen korkeaa suomalaista kunniamerkkiä. Samoin Koiviston aloitteesta puolustusvoimain komentajan puolisolle alettiin antaa Suomen Valkoisen Ruusun I luokan ritariristi.
Ritarikuntien kanslia oli 1920-luvulta lähtien toiminut presidentinlinnassa, mutta vuonna 1983 se muutti tilanpuutteen vuoksi Säätytalolle. Vuonna 1988 Koivisto muutti jäsenyyden ritarikuntien hallituksessa määräaikaiseksi. Kanslerin ja muiden jäsenten kaudeksi tuli korkeintaan kaksi neljän vuoden kautta, kun taas puolustusvoimain komentaja ja ulkoasianministeriön valtiosihteeri määrättiin virkakautensa ajaksi. Samalla Koivisto määräsi, ettei hallituksen jäseneksi voida nimittää 75 vuotta täyttänyttä. Nämä olivat merkittäviä muutoksia, sillä siihen asti tehtävä ritarikuntien hallituksessa oli käytännössä ollut elinikäinen.
Suurmestari Koivisto aktivoi Vapaudenristin ritarikunnan vuonna 1989. Vapaudenristejä, joita ei oltu jaettu vuoden 1960 jälkeen, alettiin antaa maanpuolustuksellisista ansioista rauhan aikana. Koivisto myös selkiytti kunniamerkkien jakamisperiaatteita mm. siten, että henkilölle voi pääsääntöisesti esittää uutta kunniamerkkiä vasta, kun edellisen saamisesta on kulunut seitsemän vuotta.
Eräs aikakausi suomalaisten kunniamerkkien historiassa päättyi, kun niiden valmistus siirtyi lokakuussa 1993 Rahapajalle Oy:lle. Oy Tillander Ab oli valmistanut kunniamerkit vuodesta 1919, eli ensimmäisistä Valkoisen Ruusun merkeistä lähtien.
Lisää aiheesta
Kahden presidenttikauden kunnia
Tervetuloa tutustumaan Mauno Koivistolle annettuihin kunniamerkkeihin. Näyttely verkossa kattaa laajan kaaren sodanajan merkeistä presidenttikausien aikana annettuihin.
Juhlajulkaisu
Klikkaamalla aukeaa juhlajulkaisu uuteen ikkunaan
