Vuonna 1960 SVR:n ja SL:n kunniamerkkien jako sotilaille siirtyi puolustusvoimain lippujuhlan päivään 4.6.
Toukokuun 12. päivänä 1960 Kekkonen kirjoitti puolustusministerille, että jo muutaman vuoden ajan hänen mieleensä oli ”silloin tällöin tullut epäilys, onko tarkoituksenmukaista rauhan aikana jakaa” Vapaudenristin ritarikunnan kunniamerkkejä.
Olen RUK:n 40-vuotisjuhlan jälkeen pohtinut tähän asiaan liittyviä valo- ja varjopuolia ja tullut siihen tulokseen, että nyt olisi sopiva aika lakkauttaa VR:n jakelu rauhan aikana. VR on kiinteästi liittynyt sodan aikana saavutettuihin ansioihin, ja sen erikoinen arvostus nykypäivänä johtuu juuri tästä seikasta. VR:n jatkuva jakelu, jossa pian tullaan siihen, että aluksi alempia, mutta myöhemmin korkeitakin kunniamerkkejä saavat henkilöt, jotka eivät ole lainkaan ottaneet sotiimme osaa, piankin poistaa sen erikoisen arvon, mikä VR:n kunniamerkeillä nyt on ja joka niillä mielestäni tulee olla.”
Kekkonen pyysi ministeriön kannanottoa ilmoittaen: ”Asialla on kiire.”
Kolmella sodanajan Vapaudenristillä palkittu maalaisliittolainen puolustusministeri Leo Häppölä kuuli asiassa puolustusvoimain komentajaa jalkaväenkenraali Sakari Simeliusta, joka yhtyi Kekkosen käsitykseen. Simelius oli saanut sodanajan ansioista 2.ja 1. luokan Vapaudenristit ja rauhanajan ansioista jälkimmäiseen rintatähden 1958. Puolustusvoimain komentaja piti suotavana, että kunniamerkkejä annettaisiin 4. kesäkuuta 1960 joko siten, että Vapaudenristin ritarikunnan kunniamerkkejä ”jaettaisiin rajoitetusti ja vain sotiin osallistuneille”, tai siten, että niiden asemesta annettaisiin vastaavia SVR:n ja SL:n ritarikuntien kunniamerkkejä. Päiväkirjaansa Simelius kirjoitti, että muussa tapauksessa syntyisi hälyä. Simelius esitti myös ritarikuntien kunniamerkkien jaon eriyttämistä siten, että SVR:n kunniamerkkejä annettaisiin 4.6. ja SL:n kunniamerkkejä 6.12. Puolustusministeriö yhtyi Kekkosen käsitykseen asiassa ja esitti Vapaudenristin ritarikunnan kunniamerkkien rauhanaikaisen jakelun lakkauttamista. Muilta osin ministeriö yhtyi puolustusvoimain komentajan kantaan.
Vapaudenristin ritarikunnan kansleri Valve oli huolestunut Kekkosen ehdotuksesta ja Simeliuksen mukaan ”kerrassaan järkyttynyt”, mutta Valveen perustelut eivät tuntuneet Simeliuksesta vakuuttavilta. Keskustellessaan Valveen kanssa Simelius ei katsonut voivansa puuttua asiaan. Lausunnot saatuaan Kekkonen kutsui 19. toukokuuta 1960 Tamminiemeen Valveen lisäksi Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien kanslerin Rydmanin sekä adjutanttinsa kenraalimajuri Grönvallin, joka oli Vapaudenristin ritarikunnan sihteeri.
Rydman oli samalla kannalla kuin Kekkonen, joka päätti 19. toukokuuta 1960 luopua Vapaudenristin kunniamerkkien antamisesta ”rauhan aikana muuten kuin poikkeuksellisissa tapauksissa”. Kekkosen kauden päätyttyä Grönvall totesi, että päätöksen taustalla oli toisaalta halu säilyttää ”tasa-arvoisuus sotilaiden ja siviilien välillä”. ”Koska maassa oli jo kaksi ritarikuntaa, riitti Suomessa kunniamerkkejä annettavaksi rauhan aikana.” Toinen syy oli Kekkosen itsekin mainitsema näkemys, ”että sodan ajan ansioista jaettujen kunniamerkkien arvo laski, kun rauhan aikaisista ansioista saatettiin jakaa korkeampia kunniamerkkejä”.
Presidentti Kekkosen kanta 1960 siitä että Vapaudenristin ritarikunnan kunniamerkkien rauhanaikainen jakaminen tulee lopettaa sai myös sivujuonteen. Kysyttäessä puolustusvoimain komentajan jalkaväenkenraali Simeliuksen kantaa asiassa hän myötäili suurmestari Kekkosen kantaa Vapaudenristeistä, mutta piti tärkeänä jatkaa SVR:n ja SL:n kunniamerkkien antamista 4.6.
Vaihtoehtona puolustusvoimain komentaja esitti, että ritarikuntien kunniamerkkien jako eriytettäisiin siten, että SVR:n kunniamerkkejä annettaisiin 4.6. ja SL:n kunniamerkkejä 6.12.
Puolustusvoimain komentajan ehdottama ritarikunnittainen jakopäivien eriytyminen ei toteutunut, mutta sotilaiden palkitseminen ajoitettiin tästä lähtien puolustusvoimien lippujuhlan päivään. Kesäkuun 4. päivänä 1960 Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien kunniamerkkejä annettiin puolustusvoimissa palveleville ja puolustusvoimien hallinnonalalla toimiville 220, mutta jo seuraavana vuonna määrä oli lähes kaksikertainen. Itsenäisyyden 50-vuotisjuhlavuonna 1967 kesäkuun 4. päivänä annettiin lähes 600 kunniamerkkiä. Kesäkuun 4:n kunniamerkkimäärä säilyi viiden ja puolen sadan ja reilun kuuden sadan paikkeilla vuoteen 1976, jolloin palkittuja oli 713. Kekkosen kauden viimeisinä vuosina palkittujen määrä jatkoi kasvuaan ylittäen kahdeksansadan 1978 ja ollen 938 Kekkosen viimeisessä kesäkuun 4. päivän jaossa 1981.
Lisätietoja
Suurmestari
