Vapaudenristin ritarikunnan kunniamerkkien vuosittainen jakomäärä oli 54–119 kappaletta vuosina 1948–1957. Vuonna 1958 ritarikunnan hallitus tuli siihen käsitykseen, että maanpuolustuksen hyväksi tehtyä ansiokasta työtä tulisi palkita entistä runsaammin Vapaudenristin ritarikunnan kunniamerkeillä.
Vuonna 1960 VR:n kunniamerkkien rauhanaikainen jako keskeytettiin
Kansleri Valveen mukaan Mannerheimin ohjeistuksessa sopivasta rauhan ajan ansioista annettavien Vapaudenristien määrästä upseerien tulisi saada niitä ”ainakin yhtä yleisesti kuin muita kunniamerkkejä yhteensä”. Valveen ajatus oli, että eläkeikään tullessaan upseereillaolisi keskimäärin kaksi tai kolme Vapaudenristiä. Puolustusvoimien 40-vuotisjuhlavuonna 1958 Vapaudenristejä annettiinkin 468, mutta vuonna 1959 vain 175. Vapaudenristien määrän lisäämisen sijaan suurmestari Kekkonen päätyi täysin päinvastaiseen lopputulokseen.
Toukokuun 12. päivänä 1960 Kekkonen kirjoitti puolustusministerille, että jo muutaman vuoden ajan hänen mieleensä oli ”silloin tällöin tullut epäilys, onko tarkoituksenmukaista rauhan aikana jakaa” Vapaudenristin ritarikunnan kunniamerkkejä:
Olen RUK:n 40-vuotisjuhlan jälkeen pohtinut tähän asiaan liittyviä valo- ja varjopuolia ja tullut siihen tulokseen, että nyt olisi sopiva aika lakkauttaa VR:n jakelu rauhan aikana. VR on kiinteästi liittynyt sodan aikana saavutettuihin ansioihin, ja sen erikoinen arvostus nykypäivänä johtuu juuri tästä seikasta. VR:n jatkuva jakelu, jossa pian tullaan siihen, että aluksi alempia, mutta myöhemmin korkeitakin kunniamerkkejä saavat henkilöt, jotka eivät ole lainkaan ottaneet sotiimme osaa, piankin poistaa sen erikoisen arvon, mikä VR:n kunniamerkeillä nyt on ja joka niillä mielestäni tulee olla.”
Kekkonen pyysi ministeriön kannanottoa ilmoittaen: ”Asialla on kiire.”
Kolmella sodanajan Vapaudenristillä palkittu maalaisliittolainen puolustusministeri Leo Häppölä kuuli asiassa puolustusvoimain komentajaa jalkaväenkenraali Sakari Simeliusta, joka yhtyi Kekkosen käsitykseen. Simelius oli saanut sodanajan ansioista 2.ja 1. luokan Vapaudenristit ja rauhanajan ansioista jälkimmäiseen rintatähden 1958. Puolustusvoimain komentaja piti suotavana, että kunniamerkkejä annettaisiin 4. kesäkuuta 1960 joko siten, että Vapaudenristin ritarikunnan kunniamerkkejä ”jaettaisiin rajoitetusti ja vain sotiin osallistuneille”, tai siten, että niiden asemesta annettaisiin vastaavia SVR:n ja SL:n ritarikuntien kunniamerkkejä. Päiväkirjaansa Simelius kirjoitti, että muussa tapauksessa syntyisi hälyä. Puolustusministeriö yhtyi Kekkosen käsitykseen asiassa ja esitti Vapaudenristin ritarikunnan kunniamerkkien rauhanaikaisen jakelun lakkauttamista. Muilta osin ministeriö yhtyi puolustusvoimain komentajan kantaan.
Vapaudenristin ritarikunnan kansleri Valve oli huolestunut Kekkosen ehdotuksesta ja Simeliuksen mukaan ”kerrassaan järkyttynyt”, mutta Valveen perustelut eivät tuntuneet Simeliuksesta vakuuttavilta. Keskustellessaan Valveen kanssa Simelius ei katsonut voivansa puuttua asiaan.
Lausunnot saatuaan Kekkonen kutsui 19. toukokuuta 1960 Tamminiemeen Valveen lisäksi Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien kanslerin Rydmanin sekä adjutanttinsa kenraalimajuri Grönvallin, joka oli Vapaudenristin ritarikunnan sihteeri. Rydman oli samalla kannalla kuin Kekkonen, joka päätti 19. toukokuuta 1960 luopua Vapaudenristin kunniamerkkien antamisesta ”rauhan aikana muuten kuin poikkeuksellisissa tapauksissa”. Kekkosen kauden päätyttyä Grönvall totesi, että päätöksen taustalla oli toisaalta halu säilyttää ”tasa-arvoisuus sotilaiden ja siviilien välillä”. ”Koska maassa oli jo kaksi ritarikuntaa, riitti Suomessa kunniamerkkejä annettavaksi rauhan aikana.” Toinen syy oli Kekkosen itsekin mainitsema näkemys, ”että sodan ajan ansioista jaettujen kunniamerkkien arvo laski, kun rauhan aikaisista ansioista saatettiin jakaa korkeampia kunniamerkkejä”.
Lisätietoja
Suurmestari
Lue lisää
- Valve puolustusvoimain komentajalle 6.5.1958 ja Grönvallille 22.3.1958. KA, Pk 2312/7; Bergroth et al. 2014, 207.
- Kekkonen Leo Häppölälle 12.5.1960 ja Häppölä tasavallan presidentille 14.5.1960. KA, T 22220/261. Simeliuksen pvk. 14.5.1960. Puolustusvoimat, T 23601.
- Simeliuksen pvk. 19.5.1960. Puolustusvoimat, T 23601; Bergroth et al. 2014, 208.
- ”Sutelalle Vapaudenristin suurristi”, Helsingin Sanomat, 6.12.1983.
