Gallen-Kallela ja hakaristi
Akseli Gallen-Kallela (1865–1931) on merkittävimpiä kansallisromanttisia taiteilijoita Suomessa. Hänen taiteessaan näkyy vahvasti myös symbolismin vaikutus. Suunnitellessaan suomalaisia kunniamerkkejä hän käytti pääasiallisesti kahta symbolia, ruusua ja hakaristiä. Kumpikin esiintyi hänen taiteessaan jo ennen vuotta 1918.
Suomen kansan juuriin ja historiaan viittaa hakaristi. Se on muinainen auringon ja onnen symboli, joka esiintyy lukuisissa maailman eri kulttuureissa. Suomalaiset ovat käyttäneet sitä jo rautakaudelta lähtien. Valkoisen ruusun Gallen-Kallela valitsi Suomen vaakunasta, korostaen tällä kunniamerkkien valtiollisuutta.
Kenraali Mannerheim osallistui aktiivisesti kunniamerkkien suunnitteluun. Hän päätti keskeiset suuntaviivat, kuten ristin tyypin ja kunniamerkkiluokkien määrän ja antoi kunniamerkeille lopullisen hyväksynnän.
Gallen-Kallela ja hakaristi
Hakaristi oli Suomessa tunnustettu suomalaisten muinaisuuteen viittaava symboli. Arkkitehti ja kansatieteilijä Yrjö Blomstedt, jonka kanssa Gallen-Kallela ystävystyi, kirjoitti 1894 hakaristin olevan symbolinen ja ”salainen merkki, jota suomensukuiset kansat yleensä paljon rakastavat”. Niinikään Gallen-Kallelan hyvä ystävä ja Suomalais-ugrilaisen kansatieteen ensimmäinen professori U. T. Sirelius kirjoitti 1925, että suomalaisilla oli ”vanha perinnäisoikeus hakaristiin ja siis myös sen käyttämiseen kansallisissa emblemeissä”.
Varhaisessa taiteessaan Gallen-Kallela käytti hakaristiä yhteyksissä, joissa Kalevala, kansatieteellinen Karjala ja fennomania punoutuivat yhteen. Hakaristi oli hänelle ”muinaisuutemme, puolustustahtomme sekä nykyisen itsenäisyytemme että muinaissivistyksemme viitta”, kuten hän selitti ehdotuksessaan Suomen vaakunan uusimiseksi 1929. Viitta tarkoittaa tässä ”merkkiä”. Kunniamerkeistä käytettiin noihin aikoihin usein myös nimitystä ”kunniaviitta”.
Hakaristin eli svastikan käyttö kunniamerkeissä vaikuttaa olleen Gallen-Kallelan oma idea. Tarvaspään ateljeen lattiamosaiikkiin valitsemansa tekstin mukaisesti Gallen-Kallela palasi kunniamerkkejä suunnitellessan ”entisille urilleen” myös hakaristin kohdalla. Kunniamerkeissä Gallen-Kallela käytti sen kahta eri tyyppiä – Vapaudenristissä lyhytsakaraista ja Suomen Valkoisessa Ruusussa tasasakaraista.
Vapaudenristin lyhytsakarainen hakaristi
Lyhytsakarainen hakaristi esiintyi Gallen-Kallelan maalaustaiteessa jo melko varhain. Aino-triptyykin ensimmäisessä 1889 valmistuneessa versiossa Gallen-Kallela oli koristanut kehykset kultaisilla lyhytsakaraisilla hakaristeillä. Väinämöisen lähtö -teoksessa (1896–1906) Väinämöisen päähineessa on niinikään lyhytsakaraiset hakaristit.
Vapaudenristin emaloidun ristin päälle asettuu lyhytsakarainen hakaristi, jonka keskustaa koristaa valkoinen ruusu. Hakaristi ei kuitenkaan ole pääosassa, eikä huomio kiinnity siihen kunniamerkkiä katsottaessa. Vapaudenrististä 1918 uutisoitaessa kerrottiin, että siinä oleva hakaristi on ”auringon, elämän ja wapauden symbooli eli wertaus kuva monilla kansoilla”.
Hakaristi Suomen Valkoisen Ruusun ketjussa
Vapaudenristissä oleva hakaristi on erilainen kuin Suomen Valkoisen Ruusun suurristin ketjussa. Tämäkin hakaristi oli tuttu Gallen-Kallelalle jo entuudestaan ja hän oli käyttänyt sitä ornamenttina mm. Juséliuksen mausoleumin kryptassa.
Ketjun hakaristin muotoiluun vaikutti myös kreivi Eric von Rosenin henkilökohtainen onnen tunnus, sininen tasasakarainen hakaristi. Ruotsalainen kreivi von Rosen lahjoitti Vaasassa maaliskuussa 1918 hallituksen joukoille omistamansa lentokoneen, jonka siipien alapuolelle oli maalattu kyseinen hakaristi. Gallen-Kallela ja von Rosen eivät tuolloin tavanneet ja kreivi pahoittelikin taiteilijalle kirjeitse sitä, ettei ollut Vaasassa käydessään ollut tilaisuudessa tavata häntä ja tutustua häneen henkilökohtaisesti.
Ylipäällikkö Mannerheim vahvisti von Rosenin koneeseen maalatun sinisen tasasakaraisen hakaristin Suomen sotajoukkojen lentokoneiden tuntomerkiksi 18. maaliskuuta 1918. Musta tasasakaraisen hakaristi esiintyy puolestaan Gallen-Kallelan suunnittelemassa Sotalentäjien merkissä, jonka valtionhoitaja P. E. Svinhufvud hyväksyi 28. kesäkuuta 1918.
Kun Vapaudenristissä hakaristi sulautuu kunniamerkkiin sitä samalla täydentäen, Suomen Valkoisen Ruusun suurristin ketjussa hakaristi nousi ruusujen ohella pääosaan.
Lisätietoja
Lue lisää
- Rönnvist, Ronny. Hakaristin pitkä historia. Sotahistoriallinen aikakauskirja 31, 2011.
- Sirelius, U. T. Hakaristi suomalais-ugrilaisten kansain kankaissa, Kalevalaseuran vuosikirja 5, 1925.
- Talvio, Tuukka. Hakaristi ja Vapaudenristi, Numismaattinen Aikakauslehti 1/1999.