Miekkojen kera

Vapaudenristien ja Vapaudenmitalien lisäksi sodanaikaisia sotilaallisia ansioita on palkittu miekkoineen annetuilla Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien kunniamerkeillä. Kenraaliluutnantti Hjalmar Siilasvuon palkitsemisesta Suomen Valkoisen Ruusun suuristillä miekkoineen tulee kuluneeksi 75 vuotta 4.6.2020.

1919–1922

Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan ohjesäännön mukaan sen kunniamerkkejä voidaan antaa miekkojen kera ”taistelussa osoitetusta urhoollisuudesta”. Suomen Valkoisen Ruusun mitaleja voidaan samassa tarkoituksessa antaa ”soljen kera, johon on kaiverrettu sen taistelun tai ottelun nimi, jonka johdosta mitali on saatu”.

Heimosotien aikaisia ansioita palkittiin Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan kunniamerkein, koska valtionhoitaja Mannerheim oli lopettanut Vapaudenristin jakelun tammikuussa 1919.

Presidentti Ståhlberg päätti heinäkuussa 1919 antaa ensimmäiset Suomen Valkoisen Ruusun kunniamerkit miekkoineen kahdelle Ison-Britannian kuninkaallisen laivaston upseerille Kronstadtissa moottoritorpedovenein suoritetun bolševikkiristeilijä Olegin upottamisen johdosta. Brittiupseerit eivät kuitenkaan saaneet lupaa vastaanottaa jo Lontooseen lähetettyjä kunniamerkkejään vaan ne palautettiin Suomeen.

Vuosina 1920–1922 Suomen Valkoisen Ruusun komentaja- ja ritarimerkkejä miekkoineen sekä mitaleja solkineen annettiin Petsamon retken ja Porajärven taistelun ansioista. Sittemmin kenraalimajuriksi ylenneen jääkärikapteeni Lars Melanderin palkitsemista Suomen Valkoisen Ruusun II luokan ritarimerkillä miekkoineen perusteltiin 1921 seuraavasti: ”On vihollisen hyökätessä Porajärvelle toiminut erikoisella tarmolla ja päättäväisyydellä josta suorana seurauksena oli että alotettu peräytyminen Porajärveltä tuli keskeytetyksi ja entiset asemat saatiin joukkojemme haltuun.”

1940–1945

Talvisodan aikaisista ansioista annettiin vain neljä Suomen Valkoisen Ruusun kunniamerkkiä miekkoineen, joiden kaikki saajat olivat ulkomaalaisia (kaksi tanskalaista, ranskalainen ja norjalainen). Koska Vapaudenristit ja Vapaudenmitalit oli otettu uudelleen käyttöön 1939, Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan kunniamerkkejä miekkoineen annettiin käytännössä muista sodanaikaista sotilasansioista kuin ohjesäännön edellyttämästä ”taistelussa osoitetusta urhoollisuudesta”.

Suomen Leijonan ritarikunnasta annetun asetuksen mukaan sen kunniamerkki – Pro Finlandia -mitalia lukuun ottamatta – voidaan antaa miekkoineen ”tunnustukseksi sodanaikaisista sotilaallisista ansioista”. Jatkosodan aikana Suomen Leijonan kunniamerkeillä miekkoineen palkittiin voittopuolisesti muissa kuin rintamatehtävissä toimineita ulkomaalaisia. Suomalaisista Suomen Leijonan kunniamerkeillä miekkoineen palkittiin vuosina 1943 ja 1944 kotirintaman suojeluskuntaveteraaneja.

Sodanajan ansioiden loppupalkitsemisen yhteydessä presidentti Mannerheim antoi 1945 Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien korkeimpia kunniamerkkejä miekkoineen sellaisille kenraaleille ja eversteille, joille ei katsottu voitavan antaa enää korkeampaa Vapaudenristiä. Kenraalimajuri Melander, joka on ainut kahdella miekallisella Suomen Valkoisen Ruusun kunniamerkillä palkittu sotilas, sai tuolloin I luokan komentajamerkin.

Lapin sodan päätyttyä puolustusvoimain komentaja jalkaväenkenraali Erik Heinrichs esitti kenraaliluutnantti Hjalmar Siilavuolle Suomen Valkoisen Ruusun suurristiä miekkoineen todeten, että ”Siilasvuo on päättäväisyydellä ja tarmokkuudella erittäin suuret vaikeudet voittaen johtanut menestykselliseen päätökseen ne laajat sotatoimet, joiden tuloksena on ollut saksalaisten joukkojen karkoittaminen Pohjois-Suomesta”. Siilasvuo sai esitetyn kunniamerkin 4.6.1945.

Samana päivänä Suomen Valkoisen Ruusun ritarimerkillä miekkoineen palkittiin kapteeni Jorma Sarvanto. Koska Sarvanto oli saanut talvisodan aikaisista ansioistaan luutnanttina 2. ja 3. luokan Vapaudenristit, ei häntä sotilasarvonsa takia voitu palkita korkeammalla Vapaudenristillä. Kunniamerkkiesityksen perusteluissa todettiin: ”Kapteeni Sarvanto on osallistunut erittäin ansiokkaasti molempiin sotiin. Talvisodassa hän saavutti suurta mainetta ampuessaan aivan lyhyessä ajassa alas kokonaisen vihollislaivueen. Päättyneen sodan aikana on hän pudottanut 4 konetta toimien kuitenkin pääasiassa erilaisissa koulutustehtävissä.”

Sotavuosien jälkeen

Suomen Leijonan ritarikunnan kunniamerkki on viimeksi annettu miekkoineen 1946, jolloin presidentti Mannerheim antoi komentajamerkin nuoremmalle adjutantilleen majuri O. R. Bäckmanille. Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan kunniamerkin miekkoineen on viimeksi saanut itsenäisyyspäivänä 1982 suurristillä palkittu kenraaliluutnantti A. F. Airo.

Kaikkiaan Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan kunniamerkkejä on annettu miekkoineen 107 ja Suomen Leijonan ritarikunnan kunniamerkkejä miekkoineen 231 eli yhteensä 338.

Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien kunniamerkit miekkoineen suomalaiset / ulkomaalaiset

SVR SR ketj. ja jkk.

SVR SR

SL SR

SVR K I

SL K I

SVR K (II)

SL K

SVR R I

SL R I

SVR R (II)

SL R

SL Ar

1919

-/1

-/1

1920

10/-

1921

1/-

3/-

1922

1/-

1940

-/2

-/2

1941

-/6

-/1

1942

-/5

-/1

-/13

-/1

-/16

-/2

-/18

-/8

-/2

1943

-/3

-/4

1/21

1/13

-/1

-/19

1944

1/-

1/3

-/8

2/32

30/29

20/24

6/3

1945

2/-

4/-

12/-

1/-

1/-

1946

1/-

1982

1/-

Yhteensä

1/-

3/11

5/7

12/14

1/13

1/18

4/55

-/21

31/42

15/10

20/43

6/5

Kaikkiaan

1

14

12

26

14

19

59

21

73

25

63

11