Vuonna 1958 julkaistun Kunniamerkkiaapisen jälkeen ei Kekkosen kaudella ilmestynyt mitään vastaavaa suurelle yleisölle suunnattua yleisopasta kunniamerkeistä ja niiden käytöstä. Kunniamerkkiaapisen tietoihin pohjautuen kansanvalistusta harjoitettiin kuitenkin muun muassa Lääke Oy:n julkaiseman kymmenosaisen Kunniamerkkitietoutta -mainoskorttisarjan avulla.
1979 Rinnassa kannettavien kunniamerkkien ja yhden kaularistin käyttö tummassa puvussa
Ulkoasiainministeriön protokollatoimikunta oli päättänyt jo 1963 suositella pienoiskunniamerkkien kantamista silloinkin, kun suurristiä kannetaan ketjussa. Ritarikuntien hallituksen esityksestä suurmestari Kekkonen muutti huhtikuussa 1970 vuoden 1940 sääntöjen 40 §:n 1 momentin muotoon: ”Hännystakissa ja hengellisen säädyn virkapuvussa käytetään pienoiskunniamerkkejä etupäässä yksityisissä juhlatilaisuuksissa, mutta voidaan käyttää myös virallisissa juhlatilaisuuksissa”.
Ritarikuntien hallitus katsoi 1970-luvun alkupuolella, ”että kunniamerkkien käyttöä koskevat ohjeet” olisi kokonaan uudistettava kansainvälisen käytännön selvittämisen jälkeen. Asiaa valmisteli P. K. Tarjanne. Kunniamerkkien käyttöohjekysymystä käsiteltiin ritarikuntien hallituksessa ja lopulta ne ”pitkän keskustelun jälkeen hyväksyttiin” 1973, mutta mitään julkaisua ei ilmestynyt.
Ulkoasiainministeriö julkaisi 1975 Klaus Castrénin toimittaman näyttävän ranskankielisen teoksen Suomen ritarikunnista, Les ordres nationaux de la Finlande. Kirjoittaessaan siitä Helsingin Sanomissa Heikki Brotherus huomautti kunniamerkkeihin sisältyvän ”paljon enemmän dramatiikkaa kuin mitä suomalaisten ritarikuntien säännöistä voidaan lukea”.
Esimerkkinä kunniamerkkien parapsykologiasta Brotherus mainitsi, että ”ymmärrettävästi usea belgialainen ottaa mieluummin vastaan Suomen Leijonan merkin kuin sitä arvokkaamman Valkoisen Ruusun. Vain siitä syystä että harjaantumaton silmä ei erota Leijonan punaruusuketta Kunnialegioonan vastaavasta.” Castrén oli julkaissut luettelon Korkeimpien suomalaisten kunniamerkkien haltijat 1918–1969 vuonna 1970.
Kunniamerkkien käyttökulttuurista huolestunut Ilmari Ojala kirjoitti 1977 Uudessa Suomessa julkaistussa artikkelissaan ”Kunniamerkit kuriin”:
”On vakavasti toivottava, että Ritarikuntien hallituksella olisi taloudellinen mahdollisuus suppean, selkeän jokamiehen oppaan julkaisemiseen.”
Voimassa olevat vuoden 1940 säännöt kunniamerkkien käyttämisestä todettiin 1978 suurelta osalta vanhentuneiksi ja sihteerit saivat tehtäväksi laatia ehdotuksen uusiksi ohjeiksi.
Tammikuussa 1979 kansleri Serlachius kiinnitti jälleen huomiota kunniamerkkien kantamista koskevien ohjeiden tarpeellisuuteen”. Klinge sai ”tehtäväksi laatia tällaiset ohjeet lyhyessä muodossa jaettavaksi esim. myönnettyjen kunniamerkkien yhteydessä”. Myöhemmin sihteerit saivat tehtäväkseen laatia yhteenvedon ”tärkeimmistä kunniamerkkejä koskevista säännöistä jaettavaksi kunniamerkkien yhteydessä”. Sellainen ei kuitenkaan valmistunut.
Kesäkuun 14. päivänä 1979 Kekkonen päätti, että tummaa pukua tai kansallispukua juhla-asuna käytettäessä, siinä voidaan käyttää rinnassa kannettavien kunniamerkkien lisäksi ”yhtä komentajamerkkiä kiinnitettynä paidankauluksen ali kulkevaan nauhaan, ei kuitenkaan rintatähteä eikä suurristin nauhaa”.
Päätöksessä todettiin tämän koskevan ”myös naisten vastaavaa pukua, jolloin kunniamerkkejä voidaan kantaa pienoiskoossakin”.
Samalla todettiin virallisesti seuraava vakiintunut käytäntö:
”Ulkona tapahtuvissa juhlatilaisuuksissa voidaan päällystakissa käyttää rinnassa kannettavia kunniamerkkejä alkuperäisinä.”
Kunniamerkkien käyttö herätti ajoittain keskustelua sanomalehtien palstoilla. Ritarikuntien kansliastakin annettiin varsin pitkälle meneviä ohjeita esimerkiksi siitä minkä tyyppisessä puvussa naiset voivat käyttää kunniamerkkejä. Vuonna 1973 kansliassa pidettiin toivottavana, ”ettei puku tuo mieleen kirjavaa kukkaloistoa”.
Kunniamerkkiaapisen kirjoittajat antoivat 1981 Helsingin Sanomissa yksityiskohtaisia ohjeita asusteiden käytöstä kunniamerkkejä kannettaessa todeten:
”Pienoiskunniamerkkejä käytettäessä kuuluu rintataskunenäliina asuun, isoja kunniamerkkejä käytettäessä ei.”
Grönvall vastasi, että rintataskunenäliinan käyttö on ”kunkin oma asia”.
”Järki sanoo milloin se on kunniamerkkien tiellä, milloin ei. Aivan riippumatta siitä, missä koossa kunniamerkkejä kannetaan.”
