Sotilaallisista ansioista kunniamerkkejä voidaan antaa miekoin. Varsinaiseen sodankäyntiin liittyvät ansiot on palkittu niin 1918 kuin 1939–1945 pääsääntöisesti Vapaudenristeillä ja Vapaudenmitaleilla. Tästä syystä Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan kunniamerkkejä annettiin talvisodan aikaisista ansioista miekoin vain neljässä poikkeustapauksessa. Suomen Valkoisen Ruusun kunniamerkeissä miekkojen sijainti ja asento on vaihdellut.
Miekkojen kieli
Sodanajan ansioista kunniamerkkejä annetaan miekoin. Ritarimerkkiin liitetään useimmin kaksi ristissä olevaa miekkaa. Heraldiikassa miekkojen asento puhuu omaa kieltään. Voittaneen miekan terä on aina suunnattu ylöspäin, kun taas voitetun miekan terä on suunnattu alaspäin. Tästä syystä miekat osoittavat ylöspäin kaikissa maissa, joissa ritarimerkkejä annetaan miekoin.
Miekat Vapaudenristissä
Gallen-Kallela suunnitteli Vapaudenristin rintatähden miekoin siten, että siinä on ristissä olevat miekat, joiden terät ovat ylöspäin.
Vapaudenristin rintatähti miekoin
Vapaudenristin muissa luokissa hän ei sijoittanut miekkoja ristiin perinteisen tavan mukaan, vaan niissä ristin yläpuolella on Karjalan vaakunan miekkoja pitelevät käsivarret. Tämän idean oli Gallen-Kallelalle antanut ylipäällikkö Mannerheim, joka oli todennut karjalaiset ”erittäin rohkeiksi taistelussa”. Tästä syystä hän oli pyytänyt Gallen-Kallelaa yhdistämään vapaudenristin tekeillä olevaan kunniamerkkiin Karjalan vaakunan käsivarret miekkoineen”.
Miekat Suomen Valkoisen Ruusun kunniamerkeissä
Suomen Valkoisen Ruusun rintatähden miekoin Gallen-Kallela suunnitteli samalla tavalla kuin Vapaudenristin rintatähden. Siinäkin on miekat ristissä, terät ylöspäin. Muiden kunniamerkkiluokkien merkkeihin hän oli piirtänyt miekat siten, että ne olivat ristikkäin ristin ja sen sakaroiden välissä olevien leijonien takana, terän osoittaessa ylöspäin. Ensimmäisissä 1920 valmistetuissa ja miekoin annetuissa kunniamerkeissä miekat päätettiin kuitenkin sijoittaa toisella tavalla. Ne sijoitettiin Ruotsin Miekkaritarikunnan esimerkin mukaisesti ristin yläpuolelle siten, että niiden ristikkäin olevat terät osoittivat alaspäin.
Miekat käännetään 1926
Ritarikunnan hallituksen jäsen eversti Malmberg totesi 1926 alaspäin suunnattujen miekkojen kärkien ”yleensä sekä heraldiikassa että sotilaallisessa käytössä” merkitsevän ”antautumista tahi häviötä”. Ritarikunnan hallitus päätti 1926 säilyttää miekat ristikkäin kunniamerkin yläpuolella, mutta kääntää niiden asento osoittamaan ylöspäin. Kunniamerkkiä ei tässä muodossa kuitenkaan koskaan annettu.
Gallen-Kallelan alkuperäiseen suunnitelmaan palattiin 1940
Kun Suomen Valkoisen Ruusun kunniamerkkejä annettiin seuraavan kerran miekoin 1940, ne toteutettiin Gallen-Kallelan alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. Miekat olivat ristissä ristin ja sen sakaroiden välissä olevien leijonien takana, terien osoittaessa ylöspäin. Jatkosodan aikana 1942 perustetussa Suomen Leijonan kunniamerkissä miekat olivat samalla tavalla ristissä kunniamerkin takana. Varsinaiseen sodankäyntiin liittyvät ansiot palkittiin pääsääntöisesti kuitenkin Vapaudenristeillä ja Vapaudenmitaleilla. Tästä syystä Suomen Valkoista Ruusua miekoin annettiin talvisodassa vain neljä kertaa.
Talvisodan miekat
Professori Ole Chievitz oli ollut tanskalaisen ambulanssin päällikkölääkärinä Suomessa jo 1918, jolloin hänet oli palkittu 2. luokan Vapaudenristillä. Toimittuaan talvisodan aikana samassa tehtävässä ”erittäin taitavasti ja tarmokkaasti”, hän sai huhtikuussa 1940 Suomen Valkoisen Ruusun komentajamerkin miekoin, jota hän itse piti ”ansaitsemattoman korkeana”. Mannerheimin allekirjoittamassa esityksessä kerrottiin Chievitzin olleen ”hengenvaarassa Joensuun ilmapommituksen aikana” sekä toimineen Kannaksella olleen ambulanssiryhmän päällikkönä.
Tanskalainen vapaaehtoinen ratsumestari J. H. Rantzau, joka oli saanut 3. ja 4. luokan Vapaudenristit jo 1918, palkittiin puolestaan I luokan ritarimerkillä miekoin.
Toukokuussa 1940 muistettiin Helsinkiin akkreditoituja Japanin, Ranskan, Yhdysvaltojen ja Ruotsin sotilasasiamiehiä ja heidän apulaisiaan. Kahdeksasta Suomen Valkoisen Ruusun kunniamerkin saaneesta sotilasedustajasta kaksi sai kunniamerkkinsä miekoin. Ranskan sotilasasiamies everstiluutnantti P. A. M. J. Ollivier, joka oli sodan aikana hankkinut ”ansiokkaasti vihollista koskevia tietoja, aineellista apua, sotamateriaalia ja spesialisteja”, sai komentajamerkin miekoin.
Norjan sotilasasiamiehen majuri Wilhelm von Tangen Hansteenin palkitsemista I luokan ritarimerkillä miekoin perusteltiin seuraavasti: ”Oma-aloitteisesti avustanut tärkeillä tiedoilla ja tarmokkaasti toiminut hankkiakseen Suomelle Norjasta mahdollisimman paljon sotilasmateriaalia ja muuta aineellista apua.”
Miekat Suomen Leijonan ritarikunnan kunniamerkeissä
Suomen Leijonan ritarikunnan rintatähdessä miekat ovat samalla tavalla sijoitettuna kuin Vapaudenristin ja Suomen Valkoisen Ruusun rintatähdissä. Kultaseppä Oskar Pihl sijoitti miekat ritarikunnan muihin luokkiin samalla tavalla kuin ne ovat Suomen Valkoisen Ruusun kunniamerkeissä, eli ristiin terät ylöspäin.
Lisätietoja
Linkkejä
Lue lisää
- Castrén, Klaus. Sodanajan ansioista. (omakustanne) Helsinki, 1992.
