Ritarikuntien kunniamerkkinauhat
Kunniamerkkejä kannetaan ”läikehtivässä” eli moiree-kankaisessa nauhassa, jonka väri on tunnusomainen kyseiselle ritarikunnalle. Kunniamerkin luokasta riippuu, millä tavalla kunniamerkkiä kannetaan nauhassa.
Kunniamerkkien kantaminen nauhassa
Kunniamerkkinauhojen juuret ulottuvat Monarkkisiin ritarikuntiin. Niiden tunnukset olivat yleensä medaljonkeja tai riipuksia, joita kannettiin kaulassa kultaisessa ketjussa. Vähitellen kultaketjun tilalla alettiin 1500-luvulla käyttää silkkinauhaa, jonka väri määräytyi ritarikunnan mukaan. Osallistuessaan taisteluun ritarit ripustivat silkkinauhan käytännön syistä olan yli siten, että riipus roikkui kainalon alapuolella. Hengellisen säädyn edustajat kantoivat riipuksia edelleen kaulassa.
Suomessa suurristiä kannetaan olkanauhassa oikealta alas vasemmalle lantiolle, lukuunottamatta hengellisen säädyn edustajia, jotka kantavat suurristä edelleen kaulassa. Miespuoliset komentajat kantavat ristiä kaulanauhassa, naispuoliset komentajat pukunsa vasemmalla puolella nauharuusukkeessa. Muita luokkia kannetaan pukuun kiinnitetyssä nauhassa.
Vapaudenristin nauha sodan ja rauhan aikana
Kun Vapaudenristin ritarikunta perustettiin 1918, Suomen lippuna oli käytössä punakeltainen leijonalippu. Vapaudenristin korkeimpien luokkien nauhan väriksi valittiinkin lipun värien mukaisesti keltainen (kultainen) punaisin raidoin. Alemmissa 3. ja 4. luokan Vapaudenristeissä nauha oli puolestaan Karjalan maakuntaväreissä, eli punainen valkoisin raidoin. Toteutus on samankaltainen kuin ruotsalaisessa Miekkaritarikunnan nauhassa, jonka värit ovat Ruotsin lipun keltainen ja sininen. Tänä päivänä nauhan väritys on rauhan aikana annettavissa kunniamerkeissä keltainen punaisin raidoin kaikissa luokissa. Sodan aikana annettavissa Vapaudenristeissä nauhan väri on punainen valkoisin raidoin.
Suomen sinivalkoiset värit
Lapsille tarkoitetussa runossaan Linnake Suomen puolustus Z. Topelius oli – niinkin varhain kuin 1854 – kirjoittanut Suomen värien olevan ”valkoinen talviemme lumen ja sininen sinisten järviemme vuoksi”. Gallen-Kallelan 1906 maalaamassa taulussa Vapaan Suomen kuninkaanlaiva esiintyy sinivalkoinen lippu ja yhteen vuoden 1918 kunniamerkkiluonnosarkeistaan hän kirjoitti siviiliristin nauhaehdotukseksi sinivalkoinen. Siniristilippua Gallen-Kallela kuitenkin vastusti todeten sinisen ristin valkoisella pohjalla muistuttavan keisarillisen Venäjän laivaston sinivalkoista Andreaksen lippua. Myöhemmin, kun laki lipusta oli jo annettu hän totesi: ”Sininen väri meidän lipussamme olkoon, kun se kerran on vahvistettu, mutta se ei sovi pohjoiskansoille, koska se ei ole vastakohtana maisemille.”
Suomen Valkoisen Ruusun sininen nauha
Kun Gallen-Kallela suunnitteli Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan nauhaa 1919 oli tärkeää, että se erottuisi selvästi Vapaudenristin ritarikunnan nauhasta. Alunperin hän oli suunnitellut, että ritarikunnan nauha olisi ollut vihreä. Vihreä väri olisi viitannut jääkäreihin, joiden kotiinpaluuta hän oli todistanut Vaasassa 1918.
Muistelmissaan Gallen-Kallelan hyvä ystävä varatuomari Arne Cederholm kuvailee ratkaisevaa hetkeä nauhan värin määräytymisessä. Kyläillessään Cederholmin luona Gallen-Kallela kertoi millaiseksi hän oli ajatellut Suomen Valkoisen Ruusun ja että sitä kannettaisiin vihreässä nauhassa. Cederholm näytti silloin Gallen-Kallelalle isänsä Theodor Cederholmin saamaa läikehtivässä sinisessä nauhassa kannettavaa Venäjän Valkoisen Kotkan ritarikunnan merkkiä. Hän oli toiminut senaatin oikeusosaston edustajana Pietarissa. Väri puhutteli Gallen-Kallelaa niin paljon, että hän muutti heti nauhan värin vihreästä siniseksi.
Suomen lipun sinivalkoiset värit vahvistettiin 29. toukokuuta 1918 annetulla lailla, joka määritteli sinisen värin olevan ”meren- (ultramariini-) sininen”. Kunniamerkkinauhan väristä ritarikunnan ohjesäännössä on määrätty ainoastaan, että kunniamerkkejä kannetaan ”tummansinisessä läikehtivässä ritarikuntanauhassa”. ”Läikehtiväksi” nauhaksi kutsutaan moiree-kankaasta tehtyä nauhaa. Valon heijastuessa nauhaan, sen pinnassa näkyy aaltomaisia kuvioita. Ritarikunnan sinisessä nauhassa ja valkoisessa ristissä toistuvat Suomen lipun värit. Ne korostavat Suomen Valkoisen Ruusun kunniamerkkien merkitystä valtiollisena palkitsemisen muotona.
Suomen Leijonan ritarikunnan punainen nauha
Suomen kahden vanhimman kunniamerkin värit viittaavat kulloiseenkin Suomen lippuun. Kun Suomen Leijonan ritarikunta perustettiin 1942, ritarikunnan nauhasta suunniteltiin ensin sinivalkoista. Lopulta päädyttiin kuitenkin Suomen vaakunan historialliseen väriin, punaiseen. Väri toistuu valkoisen ristin keskellä, jossa on kultainen leijona punaisella emalitaustalla. Punainen nauha myös erottaa selvästi Suomen Leijonan nauhan Vapaudenristin ja Suomen Valkoisen Ruusun nauhasta.
Lisätietoja
Lue lisää
- Cederholm, Arne. Axel Gallen: Från mina minnen om Axel Gallen. Fria blad 3–4, 1931.
- Klinge, Matti. Suomen sinivalkoiset värit. Otava, Helsinki 1999.