Klassiset rintatähdet voidaan jakaa kahteen perustyyppiin, maltanristin muotoisiin ja tähden muotoisiin. Suomalaiset rintatähdet kehittyivät jälkimmäisestä tyypistä. Gallen-Kallelan omaperäisen suunnitelman mukaisesti ne perustuvat heraldiseen ruusuun, jossa on viisi terälehteä.
Rintatähti kuuluu Suomessa kahteen korkeimpaan kunniamerkkiluokkaan ja se annetaan suurristin sekä I luokan komentajamerkin kanssa. Vuonna 1936 Suomen Valkoisen Ruusun rintatähden asento käännettiin.
Maltanristi ruotsalaisissa rintatähdissä
Katolinen Maltan ritarikunta on vanhin ristiretkien aikana perustetuista hengellisistä ritarikunnista. Sen protestanttinen haara Johanniittain ritarikunta perustettiin 1538. Ritarikunta alkoi käyttää tunnuksenaan valkoista kahdeksankärkistä ristiä, jota heraldiikassa kutsutaan maltanristiksi. Ennen Ranskan vallankumousta 1789 kaikkien ranskalaisten ritarikuntien rintatähdet olivat maltanristin muotoisia. Ruotsissa ritarikunnat perustettiin 1748 ranskalaisen esikuvan mukaan ja maltanristi otettiin myös ruotsalaisten rintatähtien muodoksi.
Tähdenmuotoiset rintatähdet Venäjällä
Eräissä maissa otettiin käyttöön toisenlainen rintatähti. Syynä tähän saattoi olla halu erottua roomalaiskatoliseksi mielletystä maltanrististä. Niissä keskellä olevasta rististä kasvaa sädekehä, muodostaen kahdeksankärkisen tähden. Tällaisen rintatähden ottivat käyttöön 1600-luvulla ensin Englannin Sukkanauharitarikunta ja sitten myös Tanskan Elefanttiritarikunta.
Kahdeksankärkinen tähti muodostuikin yleisimmäksi rintatähtityypiksi. Myös Venäjällä kaikkien keisarillisten ritarikuntien rintatähdet olivat kahdeksankärkisiä tähtiä. Poikkeuksen muodosti ainoastaan Pyhän Yrjön ritarikunnan vinoneliömäinen rintatähti.
Ruusu ja rintatähti
Suomen ritarikuntien rintatähdet kuuluvat jälkimmäiseen, sädekehästä muodostuvien rintatähtien traditioon. Niistä poiketen suomalaiset rintatähdet eivät kuitenkaan ole kahdeksankärkisiä. Hyvin varhaisessa vaiheessa, eli Gallen-Kallelan helmikuussa 1918 laatimasta luonnoksesta lähtien suomalainen rintatähti lähti kehittymään heraldisen ruusun pohjalta omaperäisempään suuntaan.
Gallen-Kallelan lähtökohtana suunnittelutyössä oli ruusun rakenne. Elävissä ruusuissa alimpien terälehtien määrä on yleensä aina viisi. Terälehtien välissä ovat nuppua suojanneet vihreät verholehdet, joita on myös viisi. Ruusun inspiroimana Gallen-Kallela suunnitteli viisisakaraisen rintatähden. Kun tähden kärjet yhdistetään viivalla muodostuu viisikulmio – joka on eräs kristinuskon vanhoista symboleista. Gallen-Kallelan mukaan se liittyi myös ”muinaiseen taikavoimaan”. Rintatähden keskellä on aina kyseisen ritarikunnan tunnus. Sodanajan ansioista rintatähti voidaan antaa ristikkäin olevien miekkojen kera.
Vapaudenristin ritarikunnan rintatähti
Ensimmäinen rintatähti, jonka Gallen-Kallela suunnitteli oli Vapaudenristin ritarikunnan rintatähti 1918. Sen keskellä, hakaristin päällä on kuvattuna heraldinen valkoinen ruusu. Alunperin ruusua ympäröi kultainen rengas, mutta Gallen-Kallelan muutti sen punaiseksi kultapäärmeiseksi renkaaksi, johon sijoitettiin tunnuslause isänmaan puolesta.
Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan rintatähti
Rintatähden keskustan vaaleansinisellä pohjalla on valkoisesta emalista tehty heraldinen ruusu. Suurristin rintatähdessä se on kohokuviona. Sitä ympäröi kultapäärmeinen musta rengas, jossa on kullatuin kirjaimin ritarikunnan tunnuslause isänmaan hyväksi. Vapaudenristin rintatähdestä poiketen Suomen Valkoisen Ruusun rintatähdessä musta rengas on himmeäpintaista mataksi hiottua emalia.
Erotukseksi Vapaudenristin rintatähdestä Gallen-Kallela sijoitti Suomen Valkoisen Ruusun rintatähden sakaroiden väliin kolme suomumaista sädettä. Suurristin rintatähdessä ne ovat kullattuja, I luokan komentajan rintatähdessä puolestaan hopeisia.
Kumottu vai oikein päin oleva ruusu
Heraldiikassa ruusu on ’oikein päin’, jos sen kaksi sen viidestä terälehdestä osoittaa alaspäin ja yksi ylöspäin. Gallen-Kallela kuitenkin suunnitteli rintatähden heraldiikan sääntöjen vastaisesti niin, että vain yksi sakara osoitti alaspäin. Suunnittelutyötä tehdessään hän tuskin ajatteli ritarikunnan rintatähteä pelkästään heraldiikan näkökulmasta, vaan pikemminkin ruususta säteilevänä sädekehänä.
Nykyisin rintatähdet ovat heraldiikan sääntöjen mukaisesti ’oikein päin’. Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan rintatähti käännettiin vuonna 1936 ja Vapaudenristin rintatähti 1939.
Suomen Leijonan ritarikunnan rintatähti
Kultaseppä Oskar Pihlin 1942 suunnittelema Suomen Leijonan ritarikunnan rintatähti on perusmuodoltaan ja -mitoiltaan samanlainen kuin Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan rintatähti. Rintatähden keskellä on pyöreän seppeleen ympäröimä kultainen Suomen leijona punaisella emalitaustalla. Suomen Leijonan ritarikunnalla ei ole tunnuslausetta. Suomen Valkoisen Ruusun rintatähdessä ruusu tunnuslauseineen onkin hieman suurempi kuin Suomen Leijonan rintatähden keskuskuvio ilman tunnuslausetta.
Suurristin rintatähdessä suomumaiset säteet ovat kullattuja. I luokan komentajan rintatähdessä ne ovat puolestaan hopeisia – vastaavalla tavalla kuin Suomen Valkoisen Ruusun rintatähdessä.
Rintatähtien nimitys Suomessa
Mannerheimin 25. helmikuuta 1918 tekemän kunniamerkkien perustamisesityksen liitteessä rintatähdestä käytetään nimitystä plaquette. Vapaudenrististä annetuissa asetuksissa puhutaan vain tähdestä, 1939 myös rintatähdestä, kunnes sen määriteltiin 1944 olevan ”viisikärkinen sädekimpuista muodostuva rintatähti”. Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan ohjesäännössä se on rintatähti (ruotsiksi kraschan), jonka määritellään olevan ”hopeinen viisikärkinen ritarimerkkitähti” (ordensstjärna) ja sittemmin ritarikuntatähti.
Lisätietoja
Lue lisää
- Suvisaari, Jukka. Ritarikuntiemme rintatähdet – ja heraldiikan säännöt. Suomen Numismaattisen Yhdistyksen Tiedotuslehti 1/1991.
- Talvio, Tuukka. Gallen-Kallela, Mannerheim ja ritarikuntien rintatähdet, teoksessa Markus Anaja (toim.) Vala ja velvoite: näkökulmia sotilasperinteeseen III. Helsinki, 2015.
